Raportit »

EU-rahoituslähteistä kuntien pelastustoimelle

EU-rahoituslähteiden kartoituksen lähtökohtana oli kunnissa syntynyt tarve saada käytännön tietoa tarjolla olevista EU-rahoitusmahdollisuuksista ja siitä, mitä kukin rahoitustuki pitää sisällään, keille se on suunnattu ja kuinka käytännössä hakea tukea. Kartoituksen tarkoituksena on myös rohkaista kuntia yksin tai yhteenliittyminä hakemaan hyvään hankkeeseensa lisäarvoa EU-tuella, jotta hankkeessa aikanaan saatavat tulokset olisivat levitettävissä valtakunnallisesti ja hankkeesta riippuen jopa unionin laajuisesti.

Tässä selvityksessä annetaan vain muutamia yleisiä neuvoja, jotka on hyvä ottaa huomioon hankepapereita täytettäessä, mutta itse hankkeeseen, sen sisältöön ja toteutukseen tässä kartoituksessa ei ole tarkoitus syvemmin puuttua.

Selvityksessä keskitytään EU-rahoituskuvioihin lähinnä pelastustoimen näkökulmasta, sen tarpeisiin koulutuksen, unioninsisäisen yhteistyön, laitehankintojen ja lähialueyhteistyön kannalta. Tarkoituksena on auttaa lukijaa muodostamaan kokonaiskuva sekavantuntuisesta rahoituskuviosta.

Esille on otettu muutamia muitakin keskeisiä rahoitusrakenteita, jotta rahoitustoimen valtava laajuus selviäisi ja hahmottuisi tulevalle hakijalle.

Raportti HTML-muodossa

Sivua muokattu: 31.3.2006

Kokeile myös avainsanahakua