Raportit »

Amerikkalainen turvallisuusopetus - malli Suomelle

Aivan kesän alussa lähdin täynnä kysymyksiä Yhdysvaltoihin, Minnesotan St. Pauliin.

Elettyäni puoli vuotta amerikkalaisena olen täynnä vastauksia, joita esittelen tässä raportissa. Tulkittakoon tietoja kädenojennuksena suomalaiselle pelastustoimelle.

Hanke, joka toteutuu yhdessä ympäristössä, ei ehkä toimikaan toisessa. Voimme joka tapauksessa avata silmämme sille mitä muualla maailmassa tapahtuu. Matkallani olen huomannut, että suomalaiset valistusohjelmat kestävät mainiosti kansainvälisenkin tarkastelun. Kuitenkin amerikkalainen turvallisuusopetus seisoo tukevammin omilla jaloillaan kuin suomalainen; pelastuslaitos on kiinteä ja hyvin tunnettu osa yhteiskuntaa.

Samalla on myös kiitosten aika. Kiitän Markku Grönlundia, Erkki Jaakkolaa, Ari Keijosta, Simo Tarvaista ja Hannu Willmania henkisestä tuesta ja vaivannäöstä. Kiitokset palosuojelurahastolle ja Raision kaupungille matkani rahallisesta tukemisesta sekä Suomen Palopäällystöliitolle, vakuutusyhtiö Sampo-Leonialle ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestölle materiaalilahjoituksista.

St. Paulin pelastuslaitoksen valistajat Sue Bergeron ja Paula Peterson ovat olleet esimerkillisiä ja vieraanvaraisia emäntiä matkani aikana. Toivotankin heidät lämpimästi tervetulleeksi Suomeen vierailulle kuluvan vuoden elokuussa. Osa kiitoksistani välittynee myös avarakatseiselle palopäällikölle Tim Fullerille.

Muualla Yhdysvalloissa minua ovat auttaneet pelastusalalla toimivat Meredith-K Appy (NFPA, Maryland), Nancy Hoffman (Denver, Colorado), Carol Gross (Phoenix, Arizona), Cheryl Wahl (Lakeland, Florida), Dawn Warehime (FEMA, Maryland) ja Gerry Penney (West Palm Beach, Florida) sekä Dave T. Fields (Windsor, Ontario, Kanada).

Samalla kiitän myös tarmokasta st.paulilaista suomalaisnaisten joukkoa avusta ja seurasta sekä Klaus Somerkoskea kyydeistä ja Elvi Nummea käytännön asioiden hoitamisesta.

Raportti HTML-muodossa

Sivua muokattu: 31.3.2006

Kokeile myös avainsanahakua