Raportit »

Pelastustoimen alueellistamishanke organisaatioiden yhteistyön näkökulmasta

Tutkimuksen kohteena oli toimivallan ja toimintojen hajauttaminen sekä organisaatioiden yhteistyö. Tavoitteena oli selvittää uudistuksen periaatteellisia lähtökohtia ja sen keskeistä problematiikkaa. Lisäksi selvitettiin pelastustoimen alueiden muodostamisen kriteereitä ja vaihtoehtoisia hallintomalleja.

Tutkimus koostuu teoriaosasta, jossa tarkasteltiin organisaatiota kirjallisuustutkimuksena ja selvitettiin pelastustoimen hanketta hallintomallien ja uudistuksesta annettujen lausuntojen pohjalta. Tutkimuksessa selvitettiin pelstustoimen kehittämishanketta organisaatioiden yhteistyön näkökulmasta.

Tutkimus osoitti, että alueellisen pelastustoimen tehtävät voidaan antaa jonkin kunnan hoidettaviksi tai tehtävät hoitaisi kuntayhtymä. Tehokkain hallintomalli on, että jokin pelastustoimialueen kunta vastaa alueen pelastustoimen palvelujen järjestämisestä. Malli on taloudellisesti ja toiminnallisesti parempi kuin kuntayhtymä ilman uuden hallinnon muodostamista. Se luo parhaat edellytykset riittävälle pelastustoimen palvelutasolle ja tuloksellisuudelle. Pelastustoimen alueellistamishanke lisää ratkaisevasti organisaatioiden välistä yhteistyötä.

Raportti PDF-tiedostona

Sivua muokattu: 31.3.2006

Kokeile myös avainsanahakua