Raportit »

Tuhopolttojen torjunnan yhteistyöryhmä: Tuhopolttojen ennaltaehkäisyohjelma 2003-2008

Ensimmäinen sisäasianministeriön asettama tuhopolttotyöryhmä toimi vuosina 1989-1990. Laajahkossa mietinnössään työryhmä tarkasteli muun muassa eri viranomaisten ja muiden tahojen yhteistoimintaa tuhopolttojen selvitys- ja torjuntatyössä sekä teki lukuisia ehdotuksia havaitsemiensa puutteiden korjaamiseksi. Voidaan sanoa, että juuri näihin aikoihin Suomessa ensimmäistä kertaa vakavasti tiedostettiin tuhopolttoihin liittyvä problematiikka ja tarve ryhtyä tietoisiin toimenpiteisiin tuhopolttojen ehkäisemiseksi.

Myös vuosina 1993-1995 toiminut järjestyksessään toinen tuhopolttotyöryhmä teki laatimassaan raportissa useita ehdotuksia tuhopolttojen vastaisiksi toimenpiteiksi. Vuonna 1996 sisäasianministeriö perusti tuhopolttojen torjunnan yhteistyöryhmän, jonka tehtävänä oli koordinoida eri tahojen työtä, suunnitella toimenpiteitä tuhopolttojen ehkäisemiseksi sekä seurata alan kansainvälistä kehitystä.

Nyt käsillä olevan tuhopolttojen ennaltaehkäisyohjelma on vuonna 1999 perustetun järjestyksessään toisen tuhopolttojen torjunnan yhteistyöryhmän laatima. Yhteistyöryhmässä ovat edustettuina sisäasiainministeriö, ympäristöministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Helsingin poliisilaitos, Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö sekä Suomen Palopäällystöliitto. Torjuntaohjelman valmistelutyöhön on tuhopolttojen torjunnan yhteistyöryhmän jäsenten lisäksi osallistunut seminaarityöskentelyn puitteissa suuri määrä turvallisuusalan asiantuntijoita.

Ohjelman tärkeimpänä tutkimuslähteenä on toiminut Sisäasiainministeriön pelastusosaston tilaama ja Palosuojelurahaston rahoittama tutkimus "Tuhopoltot Suomessa" (2002). Professori Ahti Laitisen ja tutkija Hannu Niskasen laatiman tutkimuksen aineisto perustuu pelastusviranomaisten ylläpitämän onnettomuustietokannan (PRONTO) -, poliisin ylläpitämän rikostietokannan (RIKI) - ja Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämän tuomiolauselma- ja perintätietokannan (TLP) tietoihin sekä tuhopolttorikoksia koskeviin esitutkintapöytäkirjoihin. Tuhopolttojen ennaltaehkäisyohjelman tarkoituksena on kansallisesti linjata niitä tavoitteita ja toimenpiteitä, joita käytetään tuhopolttojen ennaltaehkäisyssä.

Raportti PDF-muodossa

Sivua muokattu: 31.3.2006

Kokeile myös avainsanahakua