Hyppää sisältöön

Meistä

Pelastustoimen järjestämisestä hyvinvointialueella säädetään hyvinvointialueesta annetussa laissa (611/2021) ja pelastustoimen järjestämisestä (613/2021) annetussa laissa.

Hyvinvointialueen pelastuslaitos huolehtii alueellaan:

  1. Pelastustoimelle kuuluvasta ohjauksesta, neuvonnasta ja turvallisuusviestinnästä, jonka tavoitteena on tulipalojen ja muiden onnettomuuksien ehkäiseminen ja varautuminen onnettomuuksien torjuntaan sekä asianmukainen toiminta onnettomuus- ja vaaratilanteissa ja onnettomuuksien seurausten rajoittamisessa.
  2. Pelastustoimen valvontatehtävistä.
  3. Väestön varoittamisesta vaara- ja onnettomuustilanteessa sekä siihen tarvittavasta hälytysjärjestelmästä.
  4. Pelastustoimintaan kuuluvista tehtävistä.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen alue sisältää 18 kuntaa: Seinäjoki, Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isojoki, Isokyrö, Karijoki, Kauhajoki, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Lappajärvi, Lapua, Soini, Teuva, Vimpeli, Ähtäri.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksella on 4 asemaryhmää, 31 paloasemaa, 121 kokopäiväistä työntekijää ja n. 820 vapaaehtoista sopimusmiestä.

pelastuslaitoksen toiminta-alue ja paloasemaryhmät

Pelastuslaitoksen toiminta-alue ja paloasemaryhmät.

Organisaatio

Pelastuslaitoksen organisaatiokaavio:

Pelastuslaitoksen palveluorganisaatiokaavio

Pelastuslaitoksen palveluorganisaatiota johtaa pelastusjohtaja. Organisaatioon kuuluu neljä toimialaa; riskienhallinta, pelastustoiminta, resurssienhallinta ja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta/ensihoito. Toimialojen vastuuhenkilöinä toimii pelastuspäälliköt ja heidän alaisuudessaan toimivat palopäälliköt, joiden vastuualueina on paloasemaryhmät (4kpl).

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen organisaatiokaavio:

Pelastuslaitos on osa hyvinvointialueen organisaatiota.

Pelastuslaitos toimii osana Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen organisaatiota.

Päätöksenteko

Etelä-Pojanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön mukaisesti:

  • Pelastustoimen toimialuejohtaja on pelastuslain (379/2011) 26 §:n 2 momentin mukainen pelastusviranomainen ja pelastuslaitoksen ylin viranhaltija sekä pelastusjohtajana pelastustoimen professiojohtaja.
  • Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen turvallisuuslautakunta toimii pelastuslain (379/2011) 26§ mukaisena hyvinvointialueen monijäsenisenä toimielimenä. Pelastusjohtaja toimii turvallisuuslautakunnan esittelijänä.

Turvallisuuslautakunta:

  1. osallistuu hyvinvointialuestrategian valmisteluun tehtäviensä puitteissa; 
  2. valmistelee esityksen pelastustoimen palvelutasopäätöksestä sekä pelastuslain (379/2011) 30 §:ssä mainitusta sammutusvesisuunnitelmasta hyvinvointialueen aluehallitukselle; 
  3. seuraa ja arvio hyvinvointialuestrategian ja palvelutasopäätöksen toimeenpanoa tehtäviensä puitteissa ja raportoi tästä aluehallitukselle; 
  4. vastaa hyvinvointialuekonsernin kokonaisturvallisuudesta ja varautumisesta yhteistyössä alueen kuntien, elinkeinoelämän ja järjestöjen kanssa; 
  5. valmistelee hyvinvointialueen aluehallitukselle pelastustoimea koskevia toiminnallisia tavoitteita; Hallintosääntö 28.3.2022 17 
  6. ratkaisee pelastuslaitoksen viranhaltijoiden päätöksiä koskevat oikaisuvaatimukset; 
  7. seuraa ja raportoi valtuuston asettamisen pelastustoimen toiminnallisten sekä taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta; 
  8. seuraa ja raportoi pelastustoimen palvelutasopäätöksen kehittämissuunnitelman toteutumisesta; 
  9. lausuu pelastustoimea koskevista merkittävistä investoinneista ja tilapäätöksistä; sekä 
  10. toimii pelastuslaitoksen monijäsenisenä toimielimenä.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue

Palvelutasopäätös

Palvelutasopäätös on pelastuslain 29 §:n perusteella tehtävä päätös, jossa päätetään kuinka pelastustoimen lakisääteiset palvelut tuotetaan pelastustoimen alueella. Päätöksen lainmukaisuutta valvoo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto.

Hallintotoimisto

Pelastuslaitoksen hallintotoimisto sijaitsee Seinäjoen paloasemalla, osoitteessa Palovahti 3, 60100 Seinäjoki
p. 044 418 1200

Hallinnon yhteystiedot

Saavutettavuusseloste

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen verkkosivusto on osa pelastustoimi.fi-sivustoa. Katso pelastustoimi.fi -sivuston saavutettavuusseloste.


Huomasitko palvelussamme saavutettavuuspuutteen?
Olemme sitoutuneet digipalveluiden saavutettavuuden parantamiseen. Palveluiden saavutettavuus ja kansalaisten tasapuolinen kohtelu on Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella erittäin tärkeää. Korjaamme havaitut saavutettavuuspuutteet mahdollisimman pian. Anna palautteesi - kiitos!
Sähköpostilla: pelastuslaitos@hyvaep.fi

Lisätietoja

Harri Setälä
pelastusjohtaja/
professiojohtaja
050 345 9891